Verkkosäkki, jonka koko on 80 x 52 cm.
Kestää 25 kg painon.
Esimerkiksi juureksille, perunoille, polttopuille.
0,70 €
52 varastossa
Verkkosäkki, jonka koko on 80 x 52 cm.
Kestää 25 kg painon.
Esimerkiksi juureksille, perunoille, polttopuille.
| Paino | 0,1 kg (kilogramma) |
|---|
Valmistettu tiheäkudoksisesta juuttikankaasta, on riittävän peittävä ja samalla hengittävä. Korkeus 200 cm, hupun halkaisija 100 cm. Ikivihreiden kasvien suojaamiseen kevätauringolta ja tuulen haihduttavalta vaikutukselta.
Valmistettu tiheäkudoksisesta juuttikankaasta, on riittävän peittävä ja samalla hengittävä. Kankaan koko 1,2 x 3,3 metriä, voidaan kietoa kasvien ympärille suojaksi. Ikivihreiden kasvien suojaamiseen kevätauringolta ja tuulen haihduttavalta vaikutukselta.
Halkaisijaltaan 110 cm kokoinen suoja vesiastioiden päälle estämään roskien pääsemisen astiaan. Valmistettu UV-suojatusta polyesteristä. Suoja pysyy hyvin paikoillaan reunassa olevalla lyijypainolla.
UV-suojattu tumma kuitukangas, suojaa istutuksia rikkakasveilta. Kangas läpäisee veden ja ilman. Käytetään myös suodatinkankaan tapaan pienissä rakennuskohteissa.
UV-suojattua paksua harsokangasta. Suojaa kaikkia puutarhan kasveja voimakkailta säävaihteluilta, kuivattavalta tuulelta ja kevätauringolta. Hupun halkaisija 75 cm, korkeus 150 cm. Pakkauksessa kaksi huppua.
Valmistettu tiheäkudoksisesta juuttikankaasta, on riittävän peittävä ja samalla hengittävä. Kankaan koko 1,3 x 7,7 metriä, voidaan kietoa kasvien ympärille suojaksi. Ikivihreiden kasvien suojaamiseen kevätauringolta ja tuulen haihduttavalta vaikutukselta.
Suodatinkangas maa-aines kerrosten erotteluun. Korvaa jakavan kerroksen ja lujittaa rakenteita maarakentamisessa. Käyttöluokka N1. Kestää hyvin veto- ja pistekuormitusta.
100 metrin rulla juuttikangasta, leveys 1,20 metriä. Ikivihreiden kasvien varjostamiseen, maisemointiin, rinteeseen istutusten alle.