Juuttinarua käytetään kasvien tuentaan ja sidontaan sekä sisä- että ulkotiloissa.
Sopii myös käytettäväksi koristeena.
Väri tumma vihreä, rullassa 60 metriä. Narun vahvuus 2 mm.
Juuttinarua käytetään kasvien tuentaan ja sidontaan sekä sisä- että ulkotiloissa.
Sopii myös käytettäväksi koristeena.
Väri tumma vihreä, rullassa 60 metriä. Narun vahvuus 2 mm.
| Paino | 0,3 kg (kilogramma) |
|---|
Puutarhasahojen ja -saksien huoltopakkaus. Hyvin huolletut työkalut toimivat paremmin ja kestävät pitempään. Säännöllisellä parin minuutin huollolla ne pysyvät uuden veroisina vuodesta toiseen. Fiskarsin huoltopakkaus sisältää kaikki tarvittavat välineet ja ohjeet työkalujen kunnostamiseen. Sisältää 50 ml voiteluöljyä sekä timanttiviilan.
Huminalangasta kuuluu vaihtelevia ääniä, joiden lähelle linnut eivät mene. Värisee ja humisee jopa pienessä tuulenvireessä tavalla, jota linnut eivät voi sietää. Linnut eivät totu huminalankaan sen vaihtelevan äänen ja liikkeen vuoksi. Turvallinen, eläinystävällinen ja helppo käyttää. Pituus 30 metriä.
3 cm leveää muoviverkkonauhaa, pakkauksessa kolme kappaletta kolme metriä pitkiä nauhoja. Käyttö mm. istutettavien puiden tai muiden kasvien tuentaan.
Juuttinaru, jota voi käyttää mm. somisteena kotona ja puutarhassa. Vahvuus 20 mm, rullassa 10 metriä.
Lumiharja, jonka varren päässä on raappa, jolla saa raaputettua kuuraa auton lasista. Kokonaispituus 37 cm.
Pölynimuriin liitettävä marjanpuhdistaja. Suppilon halkaisija 18 cm, mukana kaksi eri kokoista vaihtopäätä.
Laadukas kotimainen elintarvikekelpoisesta muovista valmistettu vesiastia. Astia on helppo pestä ison suuaukon ansiosta ja helppo kuljettaa kahvasta. Sopii veden lisäksi hyvin mm. myös mehulle, kotiviinille, kotikaljalle. Tilavuus 5 litraa. Korkeus 25 cm, leveys 15 cm, syvyys 17 cm. Suomessa valmistettu.
Helppo keino ilmastoida tiivistynyttä nurmikkoa. Nurmikon ilmastointikengät voi sitoa omien kenkien päälle. Samalla kun nurmikolla kävellään, tulee ilmastointireikiä kenkien piikeistä maahan. Ilmastoinnin jälkeen kosteus, happi ja ravinteet pääsevät pintaa syvemmälle, jolloin nurmikon hyvinvointi paranee eikä sammalta muodostu niin herkästi. Levittämällä hienoa hiekkaa reikiin, tiivis maaperä kuohkeutuu.