Mullat taimikasvatukseen, sisäkukille ja puutarhan kasveille valikoimassa. Valikoima on runsas, koska eri tyyppiset kasvit hyötyvät erilaisista mullan koostumuksista.
Vaihtoehtona sisäkukkamullalle Seramis savirouhe ja viherkasvisora, näitä ei tarvitse vaihtaa kuten kukkamultaa.
Myydään myymälästä noudettun! Belinda Kasvusäkin avulla hyötykasvien kasvattaminen on helppoa. Kasvusäkin multatila ja ravinteet ovat mitoitettu riittämään kahdelle suurikokoiselle kasvavalle taimelle kuten esimerkiksi tomaatille tai kurkulle. Tai kolmelle pienikokoisemmalle taimelle kuten esimerkiksi paprikalle. Kasvusäkki sisältää kiekkoseulalla seulottuja turvelaatuja sekä hiekkaa. Siihen on myös lisätty pitkävaikutteinen lannoite, joka lannoittaa kasveja koko kesän ajan. Säkistä löytyy ohjeet [...]
Mullaton kasvualusta ilmavaa ja tukevaa kasvualustaa vaativille kasveille. Sisältää mm. hohkakiveä, mikrobiympättyä biohiiltä, kaarnaa, kookosta, keraamista jauhetta. Seos ei sisällä ravinteita, muistathan lisätä ne pian kasvualustan vaihdon jälkeen.
Rahkasammal, puristelevy 100g Lisää 2 litraa vettä ja minuutissa sinulla on kuohkeaa aitoa rahkasammalta 4-5 litraa. Täytä kasvien tukitornit, pyöritä orkidean juuriston ympärille, idätä, juurruta, käytä kosteana ja ilmavana kasvualustana sekä kasvualustasekoituksissa. Käytä koristelussa, katteena, terraarioissa jne. Rahkasammal on antibakteerinen ominaisuuksiltaan.
Myydään myymälästä noudettuna. Kekkilä Hajusieppo on käymälän kuivike, joka sitoo hajun ja nesteen itseensä tehokkaasti. Hajusieppo valmistetaan imukykyisestä rahkaturpeesta ja kutterilastusta käymäläjätteiden toimivaa käsittelyä ja kompostointia varten. Sopii myös lemmikkieläinten kuivikkeeksi sekä biojätteen kompostointiin.
Myydään myymälästä noudettuna. Kotimaisesta kuituhampusta valmistettu tehokuivike huussiin ja kompostiin. Turpeeton ja sopivan karkea. Karkea rakenne säilyttää ilmavuuden kompostissa. Kuivike sopii myös talvikäyttöön. Hamppukuivike on Ilmava imukykyinen ja vastuullinen 100% hamppuhake, joka poistaa hajuja tehokkaasti. Kuituhampun huokoinen ydin sopii hyvin myös kuivikkeeksi kompostiin, perinteiseen puuceehen ja kotieläimille. Hamppukuiviketta on helppo käyttää myös talvella, sillä se [...]
Myydään myymälästä noudettuna. Biolan Hiekoitusmurske on savesta valmistettu luonnontuote Biolan Hiekoitusmurske sopii liukkauden torjuntaa. Keveytensä ansiosta se on helppo kuljettaa ja levittää. Leca-murske ei painu sulamisveden pohjalle. Hiekoitusmursketta voi hyödyntää myös puutarhassa maanparannukseen ja kasvualustoihin. Se parantaa kasvualustan ilmavuutta ja siten lisää sekä juurten että kasvien hyvinvointia. Murske myös imee itseensä vettä ja luovuttaa sitä [...]
Myydään myymälästä noudettuna. Biolan Hiekoitusmurske on savesta valmistettu luonnontuote Biolan Hiekoitusmurske sopii liukkauden torjuntaa. Keveytensä ansiosta se on helppo kuljettaa ja levittää. Leca-murske ei painu sulamisveden pohjalle. Hiekoitusmursketta voi hyödyntää myös puutarhassa maanparannukseen ja kasvualustoihin. Se parantaa kasvualustan ilmavuutta ja siten lisää sekä juurten että kasvien hyvinvointia. Murske myös imee itseensä vettä ja luovuttaa sitä [...]
Myydään myymälästä noudettuna. Kotimainen Belinda Huussi- ja Kompostikuivike on valmistettu puhtaista kotimaisista raaka-aineista. Kuivike on valmistettu kuivasta höylälastusta ja ilmavasta, hyvin kosteutta sitovasta, turpeesta. Seokseen on lisätty tuoretta tasalaatuista männynkaarnakuoriketta, joka lisää kompostin ilmavuutta ja antaa huussillesi raikkaan männyntuoksun. Tuote on valmistettu uudella menetelmällä, jossa pakkaus on ilma- ja vesitiivis ennen avaamista. Tästä syystä kuivike [...]
Myydään myymälästä noudettuna! Biolan Kaktusmulta on nopeasti kuivuva erikoismultaseos kaktusten ja muiden ilmavaa kasvualustaa vaativien huonekasvien kasvatukseen. Kaktusmulta on hiekkapitoinen ja se sisältää murskattua kevytsoraa. Kaktusmullan lannoitustaso on suhteellisen alhainen ja se soveltuu hyvin myös kylvöalustaksi sekä pistokkaiden juurrutukseen. Kaktusmulta soveltuu käytettäväksi luomuviljelyssä.
Myydään myymälästä noudettuna. Kekkilä Luonnonmukainen kasvatussäkki sopii erinomaisesti esimerkiksi tomaattien, yrttien, salaattien ja muiden vihannesten kasvattamiseen parvekkeella, terassilla ja kasvihuoneessa. Kasvit istutetaan suoraan pakkaukseen. Multaan sekoitettu kasvusammal lisää ilmavuutta, ja vedenpidätyskykyä pidentäen kasteluväliä. Parasta kasvua ja satoa ajatellen multa sisältää juurtumista nopeuttavaa ja ravinteiden vapautumista edistävää Kekkilä Juurivoima -humusyhdistettä. Kasvatussäkki on lannoitettu luonnonmukaisella kasviperäisellä Kekkilä [...]
Myydään myymälästä noudettuna. Luomu -tuote. Biolan Kasvusäkki on kotitarhurin istutusvalmis kasvualusta kasvihuoneeseen tai seinustalle esim. tomaatin, kurkun, paprikan tai melonin luomukasvatukseen. Säkki sisältää kevyesti peruslannoitetun kasvualustaosan ja erillisen varastolannoiteosan. Kasvusäkin ravinteet on mitoitettu riittämään kolmelle kurkun tai tomaatin taimelle koko kasvukauden ajaksi. Kasteluun käytetään pelkkää vettä. Säkissä on selkeät toimintaohjeet. Sopii yhteen Biolanin kastelualtaan kanssa.
Myydään myymälästä noudettuna. Biolan Kasvusammal on lannoitettu ja kalkittu käyttövalmis turpeeton kasvualusta taimikasvatukseen, huonekasveille ja kesäkukille. Kasvusammal on valmistettu elävästä, nopeasti uusiutuvasta ja ilmavasta rahkasammaleesta, eikä sisällä lainkaan turvetta. Kasvusammaleen kasvualustaominaisuudet ovat erinomaiset: Helppo kasteltava. Rahkasammal varastoi hyvin vettä kasvien käyttöön. Sammalkasvualustan ilmava rakenne edistää juurten hyvinvointia. Sammal säilyttää ilmavuutensa myös märkänä, ja siten liikakastelun riski [...]







